keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Melonnan aloittaminen voi olla jännittävää

Kajakki. Sehän on kapea ja keinuu aalloissa, pääseekö sieltä pois jos kaatuu?


Monelle melonnan aloittaminen voi tuntua jännittävältä ja jopa pelottavalta. Kajakkimelonta etenkin, kun kajakissa istutaan aukossa sisällä ja aukkopeite ympärillä. Jumiin jäämisen mahdollisuus kummittelee takaraivossa. Melonnan voi aloittaa omatoimisesti kajakkeja vuokraamalla, seuraan liittymällä, tai jopa suoraan ostamalla oman, mutta kaikista parhaimman pohjan ja ponnahduslaudan harrastukseen saa osallistumalla melonnan peruskurssille. Peruskurssilta saa tiedot, taidot ja varmuutta turvalliseen melomiseen.

Se on totta, että melonta sisältää riskejä. Mutta jos riskit tunnistaa ja osaa suhteuttaa ne omaan taitotasoonsa ja varustukseensa, homma on mukavaa ja turvallista. Aloittalijalle sopiva keli ja varustus lähteä vesille on silloin, kun
* veden lämpötila on turvarajan +10 yläpuolella, mielellään +15.
* tuuli on alle 5m/s
* kajakki on oikean kokoinen ja ominaisuuksiltaan aloittelijalle sopiva.

Melomaan kannattaa lähteä porukassa ja jollakin on hyvä olla mukana kännykkä vesitiiviisti pakattuna ja saatavilla esim. liiveissä kiinni. Jos kaatuminen tapahtuu ja rantaan on pitkä matka uida, eikä toisaalta takaisin kajakkiin pääse -> soitto 112:een ja Niemen pelastusaseman vene tulee apuun (Vesijärvellä). Kylmä voi kangistaa keskellä kesääkin, jos veden varassa joutuu olemaan pidemmän aikaa. Aloittelijan onkin hyvä suunnitella melontareitti rantoja pitkin ja varata vesitiiviisti pakattu varavaatekerta kajakin säilytystilaan.

Sääennuste kannattaa aina katsoa ja etenkin tuuli. Mistä suunnasta tuulee ja kuinka kovaa? Kanootin vuokraajat osaavat myös antaa ohjeita reitin valinnan suhteen ja jos olosuhteet ovat liian haastavat, eivät he vuokraa kanoottia ollenkaan aloittelijalle. Suojassa saaren takana voi olla tyyntä ja mukavaa, mutta heti niemen takaa paljastuukin aivan erilainen keli. Tuuli synnyttää aaltoja ja järvellä aallot ovat lyhyitä ja paikoin voi muodostua haastavaa ristiaallokkoa. Tuulenpuuska voi myös kaataa melojan. Merellä aallot ovat pidempiä ja helpompia meloa -kajakki kulkee tasaisemmin. Meri olosuhteena on tosin asia erikseen, varsinkin jos halajaa kauemmas rannikolta.

Veneiden peräaallot voivat olla jännittävä paikka ja myös yksi mahdollinen syy kanootin kaatumiseen. Aaltoihin on helpoin meloa vasten. Sivulta päin tulevat aallot keinuttavat kajakkia kaikista eniten. Jos vähän isommat peräaallot lähestyvän, kannattaa kääntää kajakin keula aaltoja kohden. Aaltoja ei sinänsä tarvitse pelätä eikä melontaa keskeyttää aaltojen kohdalla. Eteenpäin meloessa tuki on parempi kuin paikallaan ollessa mela ylhäällä.

Kajakkeja on erilaisia ja aloittelijan kannattaa valita itselleen riittävän tukeva yksilö. Mitä tasaisempi pohja, sitä tasaisemmalta se tuntuu vedessä. V-muotoiset pohjat tuntuvat kiikkeriltä vedessä, mutta niistä löytyy tasapainopiste kun hieman kallistaa. Kajakin kallistelu on osa ohjaustekniikoita, mutta aloittelijan kannattaa pitää kajakki suorassa. Se on kuitenkin normaalia, että kajakki keinuu -> anna lantiosi keinua mukana ja pidä vartalosi rentona! Kajakkeja on myös eri kokoisia -pienempiä pienemmille melojille ja suurempia kookkaammille. Jos isokokoinen henkilö meloo pienelle tarkoitettua kajakkia, kajakki tuntuu hänelle kiikkerältä ja melontakokemus voi olla märkä tai ainakin epävakainen. Jos kaatumista ja kajakista poispääsyä jännittää, kannattaa valita isoaukkoinen kajakki. Tai harjoitella poistumaan kajakista!!


No entäs sitten se kaatuminen?
Peruskurssilla harjoitellaan kaatuminen, kajakista poistuminen ja paripelastautuminen, eli miten toinen meloja auttaa kaatuneen takaisin kajakkiin. Omatoimimelojien tulisi vähintäänkin tietää, että osaavat poistua kajakista. Seuraavassa linkki Youtube videoon, jossa demotaan selkeästi "wet exit"

https://www.youtube.com/watch?v=EzzcmFwu3Lg

Aukkopeite tulee olla puettu oikein päälle, eli KAHVA NÄKYVIIN!!  Yleensä vuokrakäytössä olevat "rättipeitteet" irtoavat itsestään aukon ympäriltä, mutta tiukasti aukossa istuva aukkopeite ja neopreeniset aukkopeitteet tulee itse irrottaa vetämällä kahvasta. Tämän jälkeen tullaan rauhassa kajakista ulos eli työnnetään jalat pois kajakin sisältä. Parhaiten se onnistuu tuomalla vartalo etukannelle tai pohjaa kohti. Joskus hätääntynyt meloja kaaduttuaan yrittää kauhoa päätä pintaan, vaikka jalat istuvat vielä kajakissa. Poistu siis ensin kajakista, operaatio ei juuri kahta sekuntia kauempaa kestä.

Kajakin kyytiin pääsee takaisin avovedessä usealla eri tavalla, yksin ja kaverin kanssa. Seuraavassa videossa demotaan paripelastautuminen, joka myös peruskursseilla opetellaan. Tietyistä teknisistä asioista (kuten vartalon pyörimissuunnasta videolla) voidaan olla montaa mieltä. Oppeja on monia, tärkeintä on päästä takaisin kajakkiin.

https://www.youtube.com/watch?v=j-zpJQeiaNc

Kesäisin melontaseuroissa järjestetään pelastautumisharjoituksia ja talvisin uimahallissa tekniikoita pääsee hiomaan allasolosuhteissa. Seuraa Vesisamoilijoiden tiedotuskanavia (nettisivut, facebook, ilmoitustaulut), niin löydän meidän seuran pelastautumisharjoitukset!

Turvallista melontaa ja rohkeasti vaan ensikertalaisetkin kajakkiin, hyvin harvoin sitä oikeasti kaatuillaan :)

Senja
Vesisamoilijoiden kurssivastaava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti